Kuopion Portti toivottaa tervetulleeksi kaupunkiin

Uutinen / 18.12.2017

Kuopion kaupunki on vetovoimainen Itä-Suomen keskus, joka jatkaa kasvuaan vuosittain. Tällä hetkellä kaupungin väkiluku on kivunnut jo yli 112 000 asukkaaseen. Keskustan ytimessä sijaitseva tori koki muutama vuosi sitten merkittävän remontin ja sai alleen toistatuhatta autopaikkaa ja ympärilleen kasvojen kohotuksen. Nyt kaupunki kokee tärkeäksi jatkaa onnistunutta keskustan ja liikenteen kehittämistä ja on käynnistänyt aseman seudun kehittämisen eli Kuopion Portti -työnimellä olevan hankkeen.

Kaupungin palvelualuejohtaja Jarmo Pirhonen kertoo, että matkakeskuksena puhutellun aseman seudun kehittämisestä puhuttiin jo viime vuosikymmenellä mutta kaupungin kasvaessa ja ajan kuluessa on idea kypsynyt paljon moninaisemmaksi. Kuopion Portin rakentamisen lähtökohdaksi onkin muotoutunut moderni hybridirakentaminen.

– Monipuolisuus on sellainen vetovoimatekijä, jonka varaan voi rakentaa. Kaupungin kehittäminen on tärkeää, sillä sekä asukkaat että liike-elämä haluavat innovatiivisia ja moninaisia vaihtoehtoja. Haluamme elävöittää ja tukea koko kaupungin keskustaa. Kuopion Portti sijaitsee alle puolen kilometrin päässä torista ja siinä on valtavasti potentiaalia, Pirhonen sanoo.

Autoton elämä mahdollistuu

Laptin Itä-Suomen aluejohtaja Risto Pekkarinen kertoo, että Kuopion Porttiin on mahdollista rakentaa linja-autoaseman ja rautatieaseman tueksi palveluita matkustajille aina ravintolapalveluista hotelliin saakka. Sen lisäksi on suunnitteilla asuntoja, liiketiloja, toimistoja, elintarvikekauppa, virkistyspalveluita sekä monipuolista hoivarakentamista ja terveyspalveluita.

Pirhonen uskoo, että valmistuttuaan alue on mallikelpoinen esimerkki, jota kannattaa tulla katsomaan kauempaakin.

– Käytännössä alue mahdollistaisi täysin autottoman elämisen, kun vieläpä esimerkiksi opiskelupaikat ovat kävelymatkan päässä. Sitten kun tulee tarve lähteä muualle, hyppää vain junaan, linja-autoon tai lentokoneeseen ja koko maailma on avoinna, Pirhonen maalailee.

Merkittävä työllisyysvaikutus

Tällä hetkellä hankkeessa odotetaan kaavatyön valmistumista ja sen lainvoimaa. Rakentamaan päästään todennäköisesti vuoden 2018 aikana. Kaupunki on panostanut alueen infraan jo noin kymmenen miljoonaa euroa, joten alueen perusta on hyvällä mallilla ja se edesauttaa rakentamista huomattavasti.

– Hankkeen realistinen rakennusaika on viidestä seitsemään vuotta ja se toteutetaan vaiheittain. Tämä näkyy myös alueen rakennusalan ammattilaisten työllistymisessä, sillä massiivinen projekti tarvitsee tekijöitä, Pekkarinen tietää.

Lapti valikoitui kumppaniksi kehittämään aluetta avoimen kilpailun kautta. Kuopion kaupunki oli kiinnostunut siitä, millaisia vaihtoehtoja muuttuvassa maailmassa on tarjolla ja millaisilla ajatuksilla rakentajat ovat liikkeellä.

– Halusimme tietää, että miten rakentajilla riittää usko ja kyky ison projektin läpivientiin. Tässä prosessissa Lapti oli selkeästi ykkönen, Pirhonen kommentoi. Laptilla ollaan iloisia yhteistyön alkamisesta.

– Tuntuu tietysti todella mukavalta, kyseessä on suuri luottamuksen osoitus. Sitoutuminen yhteiseen tavoitteeseen on selkeästi aistittavissa. Kaikki ovat oivaltaneet, että tarvitsemme toisiamme onnistuaksemme, Pekkarinen kiittelee.

 

Juttu julkaistu Lapti Uutiset 2/2017 -lehdessä