Jätämme vaikuttavan jäljen
Lapti on syntynyt intohimosta laadukkaaseen ja luotettavaan jälkeen
Vuonna 2000 valamistamme ensimmäisistä perustuksista lähtien on ollut selvää, että parhaita koteja, kouluja ja toimitiloja ei rakenneta yksin. Ne rakennetaan yhteistyössä asiakkaidemme, Laptin ammattilaisten ja yhteistyökumppaneidemme kesken. Aina ihminen edellä, töitä yhteisen tavoitteen eteen tehden. Meille on tärkeää pystyä jättämään kanssakulkijoihimme positiivinen muistijälki joka kohtaamisessa.
Laatu ja luotettavuus johtotähtenämme olemme navigoineet jo kolmella vuosikymmenellä. Tavoite aina kirkkaana mielessämme: Lapti rakentaa huolella hyvää. Hyviä koteja, joissa nauttia elämästä. Hyviä päiväkoteja ja kouluja, joissa kasvaa isoksi. Hyviä palvelutaloja, joissa vanheta. Hyviä toimitiloja, joissa harjoittaa menestyksekästä liiketoimintaa. Hyviä kumppanuuksia, joissa kaikki osapuolet voittavat. Hyviä työpaikkoja, joihin tulla aamulla töihin. Huolella rakennetun päälle on hyvä rakentaa hyvää myös tulevaisuudessa – arkea, opintoja, yritystoimintaa ja uraa.
Me tunnistamme vastuumme ja vaikutuksemme. Ihmisten arjen lisäksi jätämme jäljen ympäristöön ja kaupunkikehitykseen kymmeniksi vuosiksi – jopa vuosisadaksi. Näin olemme mukana rakentamassa hyvää tulevaisuutta ja kestävää maailmaa myös tuleville sukupolville.
Toiminnallamme RALAn laatu-, ympäristö sekä työterveys- ja työturvallisuussertifikaatit
Laptilla on Rakentamisen Laatu RALA ry:n myöntämä RALA-pätevyys sekä laatu-, ympäristö- sekä työterveys- ja työturvallisuussertifikaatit. Sertifikaatit osoittavat puolueettomasti, että toimimme vastuullisesti ja luotettavasti, olemme taloudellisesti tasapainoisia ja osaamisemme ja resurssimme on hyväksi todettu. Seuraamme, mittaamme ja kehitämme toimintaamme systemaattisesti eri tavoin.
Suomen Vahvimmat -sertifikaatti merkkinä taloudellisesta luotettavuudestamme
Laptille on myönnetty Suomen Vahvimmat Platina -sertifikaatti, joka on merkki yrityksemme positiivisista taloudellisista tunnusluvuista, luottokelpoisuudesta, taustatiedoista ja hyvästä maksukäyttäytymisestä. Sertifikaatti on merkki siitä, että toimintamme on kestävällä pohjalla. Sertifikaatti myönnetään vain sellaiselle yritykselle, joka on ollut vähintään kolmena peräkkäisenä vuonna korkeimmassa luottoluokassa (AA+ tai AAA).