Kalliomäen palvelukiinteistön rakentaminen alkaa kesällä Pirkkalassa – KVR-urakoitsijaksi Rakennusliike Lapti
uutinen
4.6.2025

Pirkkalassa uudella Kalliomäen asuinalueella alkaa kesällä Kalliomäen palvelukiinteistön rakentaminen. Pirkkalan kunta ja Rakennusliike Lapti allekirjoittivat KVR-urakkasopimuksen 3.6.2025. KVR-urakan arvo on noin 35,8 miljoonaa euroa.
Kokonaisuuden rakentaminen lähtee liikkeelle maanrakennustöillä kesällä 2025, ja palvelukiinteistö valmistuu kesällä 2027.
Kalliomäen palvelukiinteistö sisältää päiväkodin, esiopetuksen ja alakoulun samoissa tiloissa. Päiväkotiryhmiä tulee kahdeksan ja koulun tilat toteutetaan 0.–6.-luokkien kolmisarjaisena kouluna. Tiloihin toteutetaan myös kokoustilaa ja vuorohoitosolu, joka mahdollistaa vuorohoidon toteuttamisen palvelukiinteistössä. Lisäksi palvelukiinteistöön siirtyy Nuolialan sivukirjasto. Kokonaisuus on kooltaan noin 12 500 brm2.
Kalliomäen palvelukiinteistö palvelee myös ilta- ja viikonloppukäytössä, ja kokonaisuus piha-alueineen parantaa merkittävästi alueen sisä- ja ulkoliikuntamahdollisuuksia.
– Tilojen suunnittelussa on kiinnitetty erityisesti huomiota toiminnallisuuteen ja monikäyttöisyyteen sekä terveellisyyteen, turvallisuuteen ja kestävyyteen. Palvelukiinteistön ympäristö on myös otettu suunnittelussa huomioon. Viereistä metsää voi ihailla palvelukiinteistön sydänalueen eli keskusaulan ja ruokalan isoista ikkunoista ja myös piha avautuu metsään. Lisäksi kokonaisuus istuu ympäröivän asuinalueen rakennuskantaan ja tilaa on jätetty myös koulun laajentamiselle tulevaisuudessa, kertoo aluejohtaja Tuomo Turkkinen Laptilta.
Kalliomäen palvelukiinteistö toteutetaan neljän tähden Rakennustiedon ympäristöluokituksen mukaisesti. Rakennuksesta tulee energiatehokas, ja sen kiinteistösähkön kulutuksessa hyödynnetään katolle asennettavaa aurinkosähköjärjestelmää.
