Asumispalveluyksikkö Honkahovi valmistui etuajassa ja nollavirheluovutuksena Liperiin

Uutinen / 3.10.2023
Liperiin valmistui asumispalveulyksikkö Honkahovi

Ylämyllyn taajamaan Honkalammen alueelle valmistui uusi ikäihmisten 30-paikkainen asumispalveluyksikkö Honkahovi. Asumisyksikkö valmistui etuajassa ja nollavirheluovutuksena vajaan vuoden kestäneiden rakennustöiden jälkeen. Pohjois-Karjalan hyvinvointialue aloittaa toiminnan asumispalveluyksikössä lokakuussa ja ensimmäiset asukkaat muuttavat lokakuun puolivälin jälkeen. Suomen Hoiva ja Asunto Oy:n omistaman asumisyksikön suunnittelusta ja rakentamisesta vastasi Rakennusliike Lapti Oy.

Odotettu asumisyksikkö valmistui täysin valmiina etuajassa. Asumisyksikön omistavan Suomen Hoiva ja Asunto Oy:n kiinteistökehitysjohtaja Tuomas Terhon mukaan tämä oli mahdollista erittäin hyvän yhteistyön ansiosta kaikkien hankkeen osapuolten kesken.

”Yhteistyö on toiminut moitteetta sekä sopivaa joustoa ja maalaisjärkeä käyttäen. Meillä on Laptin kanssa kokemusta lukuisista yhteisistä hankkeista, ja sen myötä osallistuimmekin aikanaan tämän kohteen toteutuskilpailuun. Vilpittömät kehut kohdistuvat myös erityisesti Siun soten suuntaan”, Terho tähdentää. ”Onnittelut vielä Liperin kunnallekin. Uuden asumisyksikön myötä ikäihmisten asumispalvelut voidaan toteuttaa seuraavat vuosikymmenet laadukkaissa tiloissa.”  

”Toteutimme palveluntarjoajalle ja omistajalle laadukkaan ja kustannustehokkaan asumisyksikön tärkeän alueellisen palvelun tuottamiseen. Meillä on vahva kokemus erilaisten hoivatilojen rakentamisesta, minkä ansiosta huolella suunniteltu ja rakennettu asumisyksikkö valmistui etuajassa, nollavirheluovutuksena ja ilman yhtään työmaa-aikaista tapaturmaa”, kertoo Laptin palvelu- ja toimitilayksiköstä vastaava johtaja, varatoimitusjohtaja Raimo Pesola.

Yksikerroksisen asumisyksikön sisätiloissa on kahdessa asuinsiivessä yhteensä 30 asuinhuonetta, oleskelu- ja yhteistilat sekä apu- ja huoltotilat. Asukkaiden käytössä on myös saunaosasto. Asumisyksikköä ympäröi kangasmetsä, johon on näkymä kaikista asuinhuoneista sekä yhteistiloista ja oleskeluterassilta. Kooltaan palvelukoti on noin 1 700 m².

Asumisyksikössä on oma oleskelupiha, josta löytyy osin katettu grillipergola, penkki- ja pöytäryhmiä, puutarhakeinu, istuskelusopukoita sekä istutuslaatikoita pienviljelyä ja kukkaistutuksia varten. Pihalla on myös esteettömiä kulkureittejä, joiden varrella on istuskelu- ja levähdyspaikkoja.

Rakennuksen pääasiallisena rakennusmateriaali on puuta sen miellyttävän lämpimän luonteen sekä ympäristöystävällisyyden vuoksi. Ympäristöystävällisyyttä ja energiansäästöä tukevat myös muun muassa rakennuksen tiiviys, poistoilman lämmöntalteenotto ja automaattinen talotekniikan ohjaus.

Kaikista huoneista on näkymä ympäröivään metsään.
Asumisyksikössä on yhteensä 30 asuinhuonetta
Laptin rakentamassa asumispalveluyksikössä on oma oleskelupiha.