Asunnon ostaminen uudiskohteesta on edelleen turvallista ja järkevä päätös

Blogi, Uutinen / 23.3.2023

Asuntomarkkinoiden hiljentyminen, inflaatio ja korkojen heilunta luovat epävarmuutta monen asunnonostajan mieleen. Asunnonoston positiiviset mahdollisuudet eivät kuitenkaan ole kadonneet mihinkään. Asunto-osakkeen ostaminen uudiskohteesta on edelleen järkevä päätös.

Sen lisäksi, että uusi koti on aina sykähdyttävä asia, asunnon ostamisella on kauaskantoisia taloudellisia hyötyjä: oma asunto kasvattaa pitkällä aikavälillä asunnon omistajan varallisuutta ja antaa hyvän suojan omalle varallisuudelle inflaatiota vastaan.

Uudiskohteissa on omat erityiset etunsa verrattuna asunnon ostamiseen vanhasta taloyhtiöstä:

”Uudiskohteissa ei siinnä lähitulevaisuudessa remonttitarpeita, joihin tällä hetkellä monen vanhemman taloyhtiön on vaikea saada lainaa. Uudisasunnot on suunniteltu tämän päivän tarpeisiin, neliöt on käytetty järkevästi ja talotekniikka on nykyaikaista, minkä ansiosta energiankulutus ja hoitovastikkeet ovat kohtuulliset. Lisäksi uudiskohteet rakennetaan sijainniltaan halutuille paikoille, jolloin arvonnousuun on hyvät mahdollisuudet”, kertoo Laptin myynti- ja markkinointijohtaja Jorma Koskelo.

Lyhennysvapaa ja mahdollisuus yhtiölainaan antavat joustoa omaan talouteen

Yhtiölainasta taloyhtiölle maksettavaa rahoitusvastiketta tai alkuvuosien lyhennysvapaata ei ole tarpeen pitää peikkona. Lyhennysvapaa antaa joustoa esimerkiksi vanhan kodin myyntiin, ja sen aikana on myös mahdollisuus kerryttää itselleen säästöjä.

Rahoitusvastiketta voi verrata lainanlyhennykseen, jota maksetaan omalle lainapankille. Rahoitusvastike kasvattaa siis asunnonostajan varallisuutta samalla tavalla, kuin normaalin asuntolainankin lyhennyserä. Halutessaan yhtiölainaosuuden voi maksaa kokonaan tai vaikka puolet pois, jolloin kuukausittainen rahoitusvastike pienenee samassa suhteessa.

Uudisasunnon ostajan taloutta turvaa moni asia

Uudiskohteet ovat asunnonostajille turvallisia RS-järjestelmän ansiosta, joka suojaa asunnonostajia ja taloyhtiötä asuntokauppalain vaatimin turvajärjestelmin. RS-pankki valvoo uuden asunnon myyntiä ja varmistaa, että asunto-osakeyhtiön ostajakunta on hajautettu ja sijoitusasuntoja ei myydä yhdelle asiakkaalle tiettyä määrää enempää. Lisäksi rakentaja tallentaa RS-pankkiin erinäisiä vakuuksia ostajan ja asunto-osakeyhtiön turvaksi ja ottaa suorituskyvyttömyysvakuutuksen, joka on voimassa 10 vuotta käyttöönotosta.

Monia huolettaa taloyhtiön muiden osakkaiden maksukyky ja mahdollisten vastikerästien kaatuminen muiden osakkaiden harteille. Uudiskohteissa asunnon ostajan hakiessa pankkilainaa omarahoitusosuuteensa tarkistaa pankki asunnon ostajan maksukyvyn riskilaskelmin ja stressitestein myös taloyhtiölainan osalta. Lisäksi heinäkuussa voimaan astuva lakimuutos määrittelee taloyhtiölainan maksimimääräksi 60 %, jonka tarkoitus on omalta osaltaan vähentää taloyhtiöiden taloudellisia riskejä.

”Valitsemme aina kohteisiimme ammattitaitoiset isännöitsijät, jotka tukevat hallitustyöskentelyä ja taloyhtiön talouden hallintaa. Ammattitaitoinen isännöitsijä ja hallitus reagoivat mahdollisiin vastikerästeihin välittömästi. Taloyhtiöllä on mahdollisuus ottaa asunto haltuunsa ja laittaa se vuokralle. Lisäksi vastikerästit menevät perintään, ja tarvittaessa asunto ulosmitataan. Vastikerästit eivät ole kuitenkaan laaja ongelma, ja asuntojen haltuunotot uusissa taloyhtiöissä ovat erittäin harvinaisia”, kertoo Koskelo.

Vastuullinen ja vakavarainen rakentaja on tukenasi

Lapti nousi viime vuonna koko maassa kolmanneksi suurimmaksi RS-asuntojen myyjäksi, ja Laptilla on luotettavuudesta ja taloudellisesta vakavaraisuudesta kertova luottoluokittajan myöntämä Suomen Vahvimmat Platina -sertifikaatti. Tämä sertifikaatti myönnetään vain sellaiselle yritykselle, joka on ollut vähintään kolmena peräkkäisenä vuonna korkeimmassa luottoluokassa (AA+ tai AAA).

”Vastuullisena asuntorakentajana käymme aina asiakkaidemme kanssa yksityiskohtaisesti läpi, mitä erilaisia vaiheita asunnonostossa ja sen maksamisessa on. Asunnonosto uudiskohteesta on edelleen järkevä päätös. Se tuo asukkaalle asuntounelman toteutumisen lisäksi monenlaisia taloudellisia mahdollisuuksia”, summaa Koskelo.