Elite Alfred Berg ja Lapti sopimukseen Kuopion Portin A-vaiheen toimitiloista

Uutinen / 22.3.2019

Elite Alfred Bergin kiinteistörahasto on allekirjoittanut sopimuksen Kuopion Portin A-vaiheen liike- ja toimistotilojen ostamisesta Lapti Group -konserniin kuuluvalta Rakennusliike Lapti Oy:ltä. Elite Alfred Berg Vuokratuotto Erikoissijoitusrahaston omistukseen siirtyy yhteensä 3 484 m2 liike- ja toimistotiloja. Kuopion Portin A-vaihe valmistuu vuoden 2020 alussa.

Kuopion rautatieaseman ja linja-autoaseman viereen vaiheittain vuosina 2020-2023 valmistuva Kuopion Portti on monipuolinen kokonaisuus, johon kuuluu asuntoja, palveluasumista, toimisto- ja liiketiloja, pysäköintilaitos ja matkustajien odotustilat.

”Olemme tyytyväisiä kotimaisen Elite Alfred Bergin kanssa solmitusta kaupasta. Olemme koko ajan pitäneet Kuopion Porttia houkuttelevana kohteena keskeisen sijaintinsa ja loistavien liikenneyhteyksiensä vuoksi. Kuopion Portista on tulossa merkittävä työnteon ja urbaanin asumisen keskus Kuopion torin läheisyydessä”, kertoo Rakennusliike Lapti Oy:n toimitusjohtaja Raimo Pesola.

”Kuopion Portin A-vaihe on Vuokratuotto-rahastomme ensimmäinen sijoitus Kuopioon. Rahasto sijoittaa matalariskisiin toimitila- ja asuntokohteisiin suomalaisissa kaupungeissa. Olemme mielellämme kehittämässä Kuopion toimistotilojen tarjontaa, etenkin kun tällaiselle paikalle uutta toimistotilaa kaupungin keskustassa rakennetaan vain hyvin harvoin”, toteaa Elite Alfred Bergin kiinteistövarainhoidon johtaja Jaakko Ristola.

Myyjän taloudellisena neuvonantajana kaupassa toimi Aveon Advisors Oy.

Lisätietoja:

Raimo Pesola
Toimitusjohtaja
Rakennusliike Lapti Oy
Puh. 050 305 9360
raimo.pesola@lapti.fi

 

Jaakko Ristola
Johtaja, kiinteistövarainhoito
Elite Alfred Berg
Puh. 040 820 1422
jaakko.ristola@eabgroup.fi

 

Lapti lyhyesti

Lapti Group on nopeasti kasvava ja kannattava suomalainen rakennusalan konserni. Toimintamme keskittyy asunto-, palvelu- ja toimitilarakentamiseen sekä kiinteistökehitykseen Suomessa. Lisäksi tuotamme talotekniikkapalveluita. Konsernissa työskentelee lähes 800 henkilöä. www.lapti.fi

 

Elite Alfred Berg lyhyesti

EAB-konserni tarjoaa monipuolisia ja korkeatasoisia varainhoitopalveluita yksityisasiakkaille, yrityksille ja ammattisijoittajille. Konsernin emoyhtiö EAB Group Oyj on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n (Helsingin pörssi) ylläpitämälle First North Finland -markkinapaikalle. EAB-konsernin markkinointinimenä käytetään nimeä Elite Alfred Berg. Konserniin kuuluu sijoituspalveluita tarjoava EAB Varainhoito Oy ja rahastoyhtiönä ja vaihtoehtorahaston hoitajana toimiva EAB Rahastoyhtiö Oy. Konsernin asiakaskunta koostuu yksityishenkilöistä ja yhteisöistä, joita se palvelee valtakunnallisesti 14 paikkakunnalla. Konsernin palveluksessa on yli 100 sijoitusalan ammattilaista, minkä lisäksi sen palveluita tarjoaa yli 25 sidonnaisasiamiestä. Konserni hoitaa asiakkaidensa puolesta yli 3 miljardin euron varallisuutta. Tutustu EAB-konsernin palveluihin osoitteessa www.eabgroup.fi.