Hybridit – pointit

Artikkeli / 16.10.2019

Hybridit yhdistävät eri asumisen muotoja ja palveluita yhteisöllistä asumista tukevasti. Samassa rakennuksessa voi sijaita esimerkiksi omistus- tai vuokra-asumista, tehostettua ja kevyempää palveluasumista sekä erilaisia palveluita tai liiketiloja kulloisenkin tarpeen mukaisesti.

Laptin hybridikonsepti ei ole sidottu mihinkään tiukkaan muottiin. Esimerkiksi kerroslukua, asuntotyyppejä ja erilaisia asumisen ja palveluiden muotoa voidaan muokata täysin asiakkaan tarpeiden ja ympäristön vaatimusten mukaisesti. Konseptin lähtökohta on se, että rakennukset eivät ole koskaan laitosmaisia, vaan viihtyisiä, ajanmukaisia ja modernin tyylikkäitä. Hybridit tukevat elinkaariajattelua, jossa parhaassa tapauksessa kaikki sukupolvet voivat asua saman katon alla.

Viihtyisät ja toiminnalliset piha-alueet

Piha-alueet rakennetaan viihtyisiksi ja toiminnalliseksi paikaksi, jossa asukkaat voivat tavata toisiaan, viettää aikaa ja ottaa myös vieraita vastaan. Piha-alueet muokataan myös aina asiakkaan tarpeisiin sopiviksi ja sinne voidaan sijoittaa viihtyisyyden lisäämiseksi esimerkiksi pihakalusteita, tulisijoja, istutuslaatikoita pienviljelyyn tai jotain muuta, mikä kohteeseen sopii luonteensa puolesta.

Lähtökohtana asiakkaan tarpeet ja toiveet

Meillä on vahva kokemus siitä, miten hybridit kannattaa rakentaa. Emme halua kuitenkaan projektin alussa määrittää liikaa hankkeen sisältöä, vaan kuuntelemme tarkasti asiakkaan tarpeet ja toiveet, joiden pohjalta lähdemme suunnittelemaan tarpeenmukaista, toimivaa ja tehokasta kokonaisuutta.

Lue lisää Laptin palvelutilarakentamisesta.

Jaa artikkeli.