Oulun Kynsilehtoon nouseva asuin- ja palvelukortteli yhdistää eri-ikäiset ihmiset ja palvelut

Uutinen / 8.12.2017

Lapti rakentaa Oulun Kynsilehtoon monimuotoisen asuin- ja palvelukorttelin, jonka pihapiiriin rakennetaan 110 asuntoa neljään kerrostaloon sekä palveluasuntoja ja tehostettua palveluasumista. Myöhemmin kortteliin rakennetaan myös liike-/toimistotiloja. Ensimmäisen kerrostalon ja palveluasuntojen rakentaminen on jo käynnistynyt ja ne valmistuvat vuoden 2018 aikana. Koko korttelin rakentaminen kestää arviolta 4-5 vuotta. Palveluasumisen toiminnasta vastaa Attendo.

Lapti rakentaa Oulun Kynsilehtoon asuin- ja palvelukorttelin yhdistääen eri-ikäiset ihmiset ja palvelut

 

Korttelin piha-alueet ovat osittain yhteiset ja niiden suunnittelussa on huomioitu eri-ikäisten käyttäjien tarpeet

Ikäystävällisessä asumisessa yhdistyy parhaimmillaan asuminen, yhdessäolo, harrastukset, palvelut ja hoiva toimivaksi ja viihtyisäksi arjeksi. Tällöin eri ikäryhmien, kuten lapsiperheiden ja vanhusten, asuminen tuodaan osaksi samaa kokonaisuutta. Kynsilehto onkin hyvä esimerkki Laptin ikäystävällisestä korttelirakentamisesta, jossa luodaan puitteet yhteisölliselle ja vuorovaikutteiselle asumiselle. Näemme uuden toimintamallimme parantavan asukkaiden viihtyisyyttä ja vahvistavan yhteisöllisyyttä, taustoittaa Kynsilehdon korttelin syntyä Laptin Pohjois-Suomen aluejohtaja Panu Hulkko.