Lapti rakentaa yli 700 asuntoa pääkaupunkiseudulle ja merkittäviin kasvukeskuksiin

Uutinen / 19.2.2019

Lapti Group -konserniin kuuluva Rakennusliike Lapti Oy on käynnistänyt useita kerrostalohankkeita pääkaupunkiseudulla ja merkittävissä kasvukeskuksissa. Jo käynnistyneistä hankkeista suurimmat ovat pääkaupunkiseudulla Tikkurilan Center ja Helsingin Sompasaaren Tyyni, joihin valmistuu yhteensä lähes 300 asuntoa vuoden 2020 aikana.

Keski-Suomessa Jyväskylän keskustaan ja sen tuntumaan on rakenteilla yli 130 asuntoa. Seminaarimäelle nousee Aallonportin kortteli, jonka toisessa vaiheessa rakennettavat kaksi kerrostaloa valmistuvat vuoden 2019 lopussa.

Itä-Suomessa Kuopion Portin ensimmäisen vaiheen rakentaminen on käynnissä. Kuopion Aseman Tornin 16-kerroksiseen kerrostaloon valmistuu liike- ja toimistotilojen lisäksi 53 asuntoa alkuvuodesta 2020.

Pohjois-Suomessa jatkuu kolmen korttelin rakentaminen Oulun Tuirassa, Toppilansalmessa ja Kynsilehdossa. Kortteleihin rakennetaan yhteensä yli 250 asuntoa. Oulun keskustan tuntumaan Tuiran kortteliin valmistuu yhteensä 120 asunto vuoden 2019 loppuun mennessä. Toppilansalmessa Möljän kortteliin nousee Oulun Pehtoori, joka valmistuu keväällä 2020. Kynsilehdossa Sienitielle rakennettavan korttelin rakentaminen jatkuu kolmannella kerrostalolla.

Lapti Group Oy:n toimitusjohtajan Timo Pekkarisen mukaan Laptissa omaperusteinen asuntotuotanto jatkuu edelleen vahvana. Aloitettujen hankkeiden myötä Laptilla on rakenteilla noin 1 200 omaperustaista asuntoa.  Pekkarinen toteaa, että pääkaupunkiseudulla ja kasvavissa kasvukeskuksissa uusien asuntojen tarve ei ole hävinnyt vaikka asuntotuotannon ennustetaankin hiipuvan. Pikemminkin voidaan puhua asuntotuotannon palaamisesta normaalille tasolle voimakkaan kasvupiikin jälkeen.