Kojan teknologia- ja logistiikkakeskus
toimitilat
,
urakointi
Tampere
18.5.2026

Toteutimme Kojalle uuden teknologia- ja logistiikkakeskuksen tukemaan teollisuusliiketoiminnan kasvua ja teknologiakehitystä. Hyvä, huolellinen suunnittelu ja ammattimainen ote varmistivat rakennusteknisesti haastavan hankkeen valmistumisen suunnitellussa aikataulussa.
Teknologia- ja logistiikkakeskus luo Kojan teollisuusliiketoiminnalle edellytykset entistä monipuolisemmalle tuotteiden ja teknologioiden kehittämiselle ja testaustoiminnalle. Keskuksessa keskitytään erityisesti puhallinteknologioiden, ääni- ja materiaaliratkaisujen sekä datapohjaisten kehityssovellusten tutkimiseen ja kehittämiseen. Uusi tiloihin tuotannon välittömään läheisyyteen keskitetään lisäksi Tampereen alueen logistiikkatoiminnot.
Loistavasti toteutetun hankkeen toimintaa ohjasivat alusta asti kumppaneiden välinen avoin yhteistyö, keskinäinen luottamus sekä yhteiset tavoitteet. Kiitos onnistumisesta kuuluu niin luotettaville yhteistyökumppaneille kuin omalle henkilöstöllemme.
Teknologia- ja logistiikkakeskuksen käyttötarkoitus edellytti kiinteistöltä normaalia vaativampaa rakennustekniikkaa.
Rakennuksen ja koko kiinteistöalueen energiaratkaisuissa hyödynnetään aurinkovoimaa, maalämpöä, maaviilennystä sekä energian kierrätystä. Alueelle on porattu 33 kappaletta 350 metriä syvää maalämpökaivoa.
Perustiedot
Hanketyyppi: Toimitilat
Urakkamuoto: Kokonaisurakka
Asiakas: Koja Group
Kaupunki: Tampere
Valmistumisvuosi: 2026
Laajuus: 3 000 m2
Erityistä: aurinkovoimala, maalämpö
Muuta tietoa projektista:
Lue lisää urakan valmistumisesta