Sijoitusasunnon saa myös avaimet käteen -palvelulla

Blogi / 31.3.2019

Jorma Koskelo, myynti- ja markkinointijohtaja

Osakemarkkinoilla on menty viime syksystä lähtien melkoisessa sumussa, eivätkä ennusteet lupaile jatkossakaan kovin kirkasta suhdannesäätä. Entistä useampi piensijoittaja onkin alkanut kiinnostua tasaista tuottoa tarjoavasta asuntosijoittamisesta Laptin helpolla ja vaivattomalla Lapti +sijoitusasunnot -palvelupaketilla.

Sijoittaminen asuntomarkkinoille tarjoaa sijoittajalle perinteisesti osakemarkkinoita tasaisempaa tuottoa. Kiinnostusta on lisännyt myös vuokra-asuntojen kysynnän jatkuva kasvu etenkin kasvukeskuksissa. Kaupungistuminen ja siihen liittyvä muuttoliike takaavat kasvukeskusten asukasvirrat pitkälle tulevaisuuteen.

Kaupungistumisen myötä vuokra-asuntojen kysyntä kasvaa etenkin yliopistokaupungeissa. Kasvua ruokkii myös nuoremman sukupolven yleinen asennemuutos. Entistä useamman alle 35-vuotiaan mielestä vuokra-asunto on perinteistä omistusasuntoa helpompi ja muuttuviin elämäntilanteisiin paremmin istuva vaihtoehto. Moni myös vierastaa pitkää ja raskasta asuntolainataakkaa.

Vuokra-asunnoille on kysyntää kaikissa kokoluokissa

Vuokra-asumisen suosion kasvu näkyy myös Tilastokeskuksen asuntokanta-tilastoissa, joiden mukaan vuonna 2017 kolmasosa asuntokunnista asui vuokralla. Kasvua oli erityisesti vapaarahoitteisissa vuokra-asunnoissa, joissa asuminen yleistyi vuonna 2017 jopa 5,7% vuoteen 2016 verrattuna.

Tilastot paljastavat vuokra-asumisen yleistymisen lisäksi myös sen, että peräti kolme neljäsosaa suomalaisista kotitalouksista on jo nyt yhden tai kahden henkilön talouksia. Kasvu on jatkunut vuosikymmeniä. Trendin jatkuessa näiden pienten kotitalouksien määrä vain kasvaa, mikä sekin lisää vuokra-asuntojen kysyntää. Kysyntä on kovinta yksiöissä ja kaksioissa, mutta kiihtyy koko ajan myös isommissa perheasunnoissa.

Asuntosijoittamisessa pitkäjänteisyys palkitaan

Sijoitusasunnon tuotot kertyvät vuokratuloista ja asunnon omasta arvonnoususta. Vuokratuloilla katetaan yleensä asuntoon liittyvät suorat kulut ja mahdolliset lainojen lyhennykset. Pikavoittojen sijaan tarjolla on esimerkiksi 10 vuoden aikajänteellä varsin hyvää ja tasaista tuottoa, vaikka tulevien eläkepäivien varalle.

Laptilta vaivaton vaihtoehto asuntosijoittajalle

Laptilla aloittelevan asuntosijoittajan haasteet ovat hyvin tiedossa. Näihin haasteisiin vastaamiseksi on luotu Lapti +sijoitusasunnot -palvelu, joka on vaivaton avaimet käteen -palvelupaketti. Pakettiin sisältyy huoneisto yhtiön uudiskohteesta, luotettava vuokravälitys ja kattava rahoituspaketti Laptin yhteistyökumppanien kautta. Lisäturvaa ja läpinäkyvyyttä tuo myös se, että rakentaja- ja myyjätaho ovat käytännössä yksi ja sama yhtiö.

Rekisteröitymällä Laptin avainsijoittajalistalle saa tiedon uusista kohteista aina ensimmäisten joukossa. Samalla pääsee valitsemaan parhaat vaihtoehdot jo ennen kuin ne tulevat julkiseen myyntiin.

Huoneistot sijaitsevat hyvillä paikoilla kasvukeskuksissa, joten sijoitusasunnon voi hankkia turvallisesti myös toiselta paikkakunnalta. Parhaimmillaan kauppa hoituu rahoitusta ja vuokralaisen hakua myöten kerralla kuntoon, toki vuokralaisen lopullinen hyväksyntä jää asunnon omistajalle.

Liity Laptin avainsijoittajalistalle ja hyödynnä uuden asuntosijoittajan erikoisetu: Kun ostat sijoitusasunnon Laptilta, saat ensimmäisen vuokravälityksen veloituksetta.

 

 

 

Blogikirjoitus julkaistu aiemmin Kauppalehti Studiossa