Kuopion Porttiin avataan päiväkoti

Tiedote / 12.9.2019

Lapti Group -konserniin kuuluva Rakennusliike Lapti Oy ja Päiväkoti Verkanappulat Oy ovat solmineet sopimuksen päiväkodin sijoittumisesta Kuopion Porttiin. Päiväkodista tulee 4-ryhmäinen ja se tarjoaa hoitopaikan 72 lapselle. Päiväkoti otetaan käyttöön Kuopion Portin B-vaiheen valmistuttua tammikuussa 2021.

Kuopion Portti on esimerkki nykyisestä suuntauksesta, jossa eri tyyppisiä palveluja, työpaikkoja ja asumista yhdistetään samaan kiinteistöön ja yhteiseen pihapiiriin.

Olemme iloisia päästessämme sopimukseen päiväkodin sijoittumisesta Kuopion Porttiin. Päiväkodin sijainti lähietäisyydellä kodista tai työpaikasta tuo lapsiperheiden arkeen lisää aikaa, kun lasten päiväkoti sijaitsee kodin tai työpaikan kanssa samassa kiinteistössä. Kuopion Portissa asuvien ei tarvitse pukea aamulla lapsia talvivaatteisiin tai kura-asuihin vaan he voivat tuoda lapset hoitoon lämpimien sisäkäytävien kautta, kertoo toimitusjohtaja Minna Takkula Päiväkoti Verkanappulat Oy:stä.

Verkanappuloiden liittyminen mukaan hankkeeseen kuvastaa hyvin Kuopion Porttia. Se yhdistää kuopiolaisia vauvasta vaariin ja tarjoaa monipuolisia palveluita hyvien kulkuyhteyksien solmukohdassa, kertoo Rakennusliike Lapti Oy:n aluejohtaja Risto Pekkarinen.

 

Lisätietoja:

Risto Pekkarinen
Aluejohtaja
Rakennusliike Lapti Oy Itä-Suomi
puh. 040 134 5244
risto.pekkarinen@lapti.fi

 

Minna Takkula
Toimitusjohtaja
Päiväkoti Verkanappulat Oy
puh. 040 736 8350
minna.takkula@verkanappulat.fi

 

Lapti lyhyesti:

Lapti Group on nopeasti kasvava ja kannattava suomalainen rakennusalan konserni. Toimintamme keskittyy asunto-, palvelu- ja toimitilarakentamiseen sekä kiinteistökehitykseen ja talotekniikkapalveluihin Suomessa. Konsernissa työskentelee lähes 800 henkilöä.

Verkanappulat lyhyesti:

Päiväkoti Verkanappulat Oy on vuonna 2000 perustettu päiväkotiyritys. Tällä hetkellä päiväkoteja on jo lähes 30 eri toimipisteessä yhdeksällä eri paikkakunnalla.
www.verkanappulat.fi