Lapti myi Kuopion Portin C-vaiheen liike- ja toimitilat Nyfosalle

Uutinen / 11.1.2022

Rakennusliike Lapti Oy on myynyt Kuopiossa rakenteilla olevan Kuopion Portin viimeisen eli C-vaiheen toimisto- ja liiketilat ruotsalaiselle kiinteistösijoitusyhtiö Nyfosan suomalaiselle tytäryhti¨¨ölle. Kaupan arvo on 11,9 miljoonaa euroa.

Kuopion Portti on monipuolinen kokonaisuus, johon kuuluu asuntoja, palveluasuntoja, päiväkoti, toimisto- ja liiketiloja, pysäköintilaitos ja matkustajien odotustilat. Kiinteistössä avautuu myös K-Supermarket. Kuopion rautatieaseman ja linja-autoaseman viereen maaliskuussa 2022 valmistuvan Kuopion Portin viimeisen eli C-vaiheen 4.500 neliön toimisto- ja liiketilat ovat lähes täyteen vuokrattuja.

Olemme tyytyväisiä Nyfosan kanssa solmitusta kaupasta. Olemme koko ajan pitäneet Kuopion Porttia houkuttelevana kohteena keskeisien sijaintinsa ja loistavien liikenneyhteyksiensä vuoksi. Toimistotiloja on vielä tarjolla, mutta kaikki liiketilat ovat jo vuokrattuja” kertoo toimitusjohtaja Timo Pekkarinen.

 C-osan toimisto- ja liiketiloille haetaan Leed Gold -tasoinen ympäristösertifiointi hankkeen valmistuttua. Kuopion Portin suunnittelussa on kiinnitetty erityistä huomiota ympäristöystävällisiin energiaratkaisuihin. Rakennuksen lämmityksessä ja viilennyksessä käytetään maalämpöä. Pysäköintitalon katolla on 1500 m2:n aurinkopaneelikenttä, jolla tuotetaan sähköä kiinteistön tarpeisiin.