Tule osaksi voittajajoukkuetta – Laptilla rakennetaan rennossa ilmapiirissä

Blogi / 15.10.2018

Rakennusala kasvaa reippaasti ja hyville tekijöille on kysyntää.  Lapti pystyy tarjoamaan työnhakijan osaamista vastaavia projekteja ilman turhia kiemuroita.

Laptilla päätöksentekovaltaa on viety työmaalle: vastaavalla työnjohtajalla on valtuudet päättää työmaan asioista hyvin itsenäisesti. Ilmapiiri on rento, ja aitoa tekemisen meininkiä on läpi koko organisaation.

– Tarjoamme vastuullisia ja mielenkiintoisia rakennusalan työtehtäviä. Meiltä löytyy töitä muun muassa työpäälliköille, työnjohtajille ja työmaainsinööreille. Laptin mutkattomaan organisaatioon on helppo tulla ja hyvän ilmapiirin aistii koko yrityksessä, Etelä-Suomen aluejohtaja Sami Alanen sanoo.

Kasvavassa yrityksessä on mahdollisuus kehittyä ja edetä uralla nopeastikin. Hyvä työ huomataan ja siitä myös palkitaan.

– Meillä työntekijän vastuu kasvaa sitä mukaa kun osaaminen karttuu. Tämä on tärkeää erityisesti nuorille. Talon sisältä löytyy urapolkuja moneen tehtävään, kunhan asenne on kohdallaan. Rakentamisen lisäksi osaajia tarvitaan hankintaan, suunnitteluun, kustannuslaskentaan ja moneen muuhun tehtävään. Laptilla kaikki työ on merkityksellistä, Sami Alanen kertoo.

Myös viihtyvyys on henkilöstön työtyytyväisyysmittauksen mukaan hyvä ja väen vaihtuvuus vähäistä.

– Laptin laaja hankerepertuaari mahdollistaa henkilöstölle jatkuvan kehittymisen. Myös hyvä ja rento yhteishenki, sitoutuneisuus ja toimivat kannustinjärjestelmät pitävät työmotivaatiota yllä, Sami Alanen valottaa.

Yhteinen laatulupaus

Rakennamme huolella on kaikkien laptilaisten antama laatulupaus. Tämä tarkoittaa jokaisen vastuuta omasta työstään, laadukasta työn jälkeä ja sitoutumista. Tyytyväiset asiakkaat ja vähäinen reklamaatioiden määrä puhuvat puolestaan.

Laptin tapa toimia perustuu yhteisiin arvoihin. Yrityksessä arvostetaan rohkeutta, rehellisyyttä, vastuuntuntoisuutta ja innostavuutta.

– Meillä arvot eivät ole vain sanahelinää, vaan ne nousevat esiin käytännön työssä ja puheessa joka päivä. Positiivinen ilmapiiri mahdollistaa sen, että kaikki voivat keskustella kaikkien kanssa ja tietoa jaetaan avoimesti. Hyvä tekemisen meininki näkyy kaikessa toiminnassamme, Sami Alanen sanoo.

Lapti rakentaa laadukkaita asuntoja ja toimitiloja sekä terveydenhoito-, päiväkoti- ja hoivakiinteistöjä asiakkaiden toiveiden mukaan ympäri Suomen.

– Innokkaita ja hyvillä ihmissuhde- ja johtamistaidoilla varustettuja rakennusalan ammattilaisia tarvitaan monenlaisiin tehtäviin, Sami Alanen sanoo.

 

Artikkeli on julkaistu aiemmin Oikotie.fi:ssä.
Teksti: Riikka Hollo
Kuva: Sini Pennanen